Kirjoitettu 27.3.2026
Vuonna 2009 sain käsiini Julia Cameronin Tie taitelijaksi -kirjan. Tartuin englanninkieliseen versioon ja aloitin aamusivut.
Vaikka olen kirjoittanut aina ja kirjoittamisesta oli tullut tuolloin jo ammatti Hertan maailman myötä, tunnistin saman haasteen kuin moni muukin: miten ajatus ja kynä löytävät toisensa. Miten ne synkronisoituvat.
Aloittaminen ei ollut kärsimättömälle luonteelleni helppoa. Mutta jostain syystä jäin aamusivuihin kiinni. Vähitellen siitä tuli rutiini. Ja lopulta jotain enemmän.
Nykyisin lempiasioitani on keittää aamukahvi ja aloittaa päivä kirjoittamalla.
Aamusivujen kautta olen löytänyt vuosien varrella yhteyden itseeni. Olen kirjoittanut kaiken. Aivan kaiken. Minulla on myös (kamala) tapa jättää näitä vihkojani sinne tänne. Olen kertonut lapsilleni, että ne ovat henkilökohtaisia. En tiedä, ovatko he koskaan niitä lukeneet.
Kuvaan joskus leikilläni (tosissani), että aamusivut ovat vähän kuin kakkapussi. Niitä ei ole tarkoitettu toisten tongittavaksi. Se on ehkä turhan hurttia huumoria, vaan piilee siinä totuuden siemen. Ne ovat ajatuksia, jotka ovat olleet totta juuri siinä hetkessä.
Aamusivut kuorivat minua hiljalleen auki, kerros kerrokselta.
Vuosien jälkeen erään muuton yhteydessä pysähdyin ensimmäistä kertaa lukemaan vanhoja aamusivuja. Se oli pysäyttävä kokemus. Luin omaa elämääni kuin jännitysnäytelmää. Ja aloin nähdä toistuvia kaavoja.
Miksi minä toimin aina samalla tavalla? Miksi olen itse mahdollistanut samojen tilanteiden toistumisen?
Se oli käännekohta.
Ymmärsin, että olen aktiivinen toimija omassa elämässäni. En vain kokija. Ja oikeastaan, siitä kaikki alkoi. Aamusivuista alkoi toisenlainen yhteys itseeni.
Suosittelen aamusivumenetelmää lämpimästi. Ota vaikka viikon kuuri, ohjeet löydät täältä.
Aamusivumenetelmää voi käyttää myös moniin muihin tarkoituksiin, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.